Torstai on toivoa taynna. Toivoa nopeasti saapuvasta viikonlopusta. Toivoa omasta ajasta. Toivoa siita etta saisin tehda niita asioita, joita ihan oikeasti pitaisi tehda mutta ei lasten kanssa saa aikaiseksi.
Eilinen oli aikaimoinen. En halua edes sita enaa ajatella. Tanaan jo parempi vaikka viela olisi toivomisen varaa. Jos sama trendi ylospain jatkuu niin joskos huominen olisi viela parempi.
Tama paiva toi mukanaan kutsun Irlannista (tiesimme jo tasta paljon aikaisemmin mutta nyt siis virallinen kutsu saapui). Esikoisen kouluangsti jatkuu edelleen. Kuvissa hanen opettajalleen piirtama prinsessa Halloween asussa ja viesti opelle. Kylla sydamesta taas kirpaisi. Voi kunpa paasisimme tasta pian yli. Olemme keskustelleet asiasta ja kaikista asioista, joita han kertoo syyksi talle haluamattomuudelle lahtea kouluun. Koulussa kuitenkin on iloinen tytto joka hymyilee ja nauraa ja leikkii muiden kanssa ja kertoo juttuja koulupaivan tapahtumista. Se on vain se sinne lahto ja sisalle meno, joka aiheuttaa nyt ongelmia. Opettajan kanssa edelleen teemme toita asian eteen etta saataisiin neiti rauhoittumaan ja nauttimaan koko kokemuksesta. Aurinko paistoi koko paivan. T-paita keleja viela. Aamut ja illat ovat kylla jo aika kirpakoita.
Saimme tanaan myos nauttia taiteen tekemisesta. Niin isompi kuin pienempikin tekivat sita antaumuksella. Mina seurasin vieresta hymyillen heidan touhuilleen ja taiteilijaelkeilleen.
Thursday is full of hope. Hope of fast approcahing weekend. Hope for time of my own. Hope of getting some of the things done that really need to get done but haven't managed because of the children.
Yesterday was quite something. I don't really want to think about it. Today was already better even though there's still room for improvement. If this trend upwards continues there's hope of even better tomorrow.
Today brought an invitation from Ireland (we did know about this a long ago but now the official invitation arrived). The school angst of our first born still continues. In the pictures you can see a picture she drew of a princess wearing a Halloween dress and a note to her teacher. My heart is crying. I wish we can overcome this soon. We've talked about this at home and also at school. She's a happy, smiling girl in school, playing with others and then telling me happily about all the things they did during the day. It's the leaving and the drop off that is causing all the anxiety. We're working on the issue at home and at school hoping to get her to "calm down" and fully enjoy the Kindergarten experience.
The sun was shining all day. Still T-shirt weather. However, mornings and evenings are quite chilly already. Today we also enjoyed making some art. Both misses really got into it. I was watching from aside, smiling at the little artists.
Voi itku. Toivottavasti tytön olo helpottaa pian. Onneksi kyse on luultavasti vain ohimenevästä vaiheesta, tai jostain pienestä ikävästä olosta, joka pian helpottaa kun on aina useampia hyviä päiviä. Kaukohalauksia sinnekin päin!
VastaaPoistaKiitos haleista. Ala muuta mutise. Ihan varmasti on ohimenevaa, sita en epaile hetkeakaan mutta kuitenkin tommonen ottaa koville. Niin aidilla kuin tytollakin.
Poista