torstai 16. helmikuuta 2012

HUI! HAI! / Yikes! Shark!

Esikoinen paasi tanaan ensimmaista kertaa kouluretkelle. Suuntasivat tana aamuna New England Aquariumiin, Bostoniin. Niin innoissan tytteli oli etta kahden aikaan yolla piti herattaa mami ja kertoa etta, he nakevat myos hai elokuvan ja saavat paahansa erikoislasit (3D elokuva).
Porukalla ovat opiskelleet kinderissa kovasti merenelavista, niiden erilaisista asuinymparistoista, mita ne syovat ja mitka ovat niiden vihollisia. Ovat myos rakentaneet luokan seinalle upeaa teosta kaikista niista kaloista ja merenelavista, joista ovat puhuneet. Tama jakso huipentui sitten tahan retkeen.
Oli kuulemma "fantastista" paasta ihan "oikealla keltaisella koulubussilla" retkelle kavereitten kanssa ja evaatkin oli pakattu mukaan. Pingviinit olivat roiskineet vetta, hylkeet vilkutelleet ja temppuilleet. Olivat paasseet myos koskemaan meritahtia, erakkorapuja ja erilaisia simpukoita. Akvaariossa oli myos rauskujen ja haiden kosketteluallas. Melkein oli rausku osunut kohdalle mutta ei kuitenkaan niin lahelle etta olisi osunut.
Hai elokuva oli ollut kuulemma vahan pelottava. Meidan neiti kun on muutenkin tosi arka/nynny television ja elokuvien suhteen. Prinsessaelokuvista Tuhkimo taitaa olla ainut, jonka han voi katsoa pelkaamatta loppuun. Muut pitaa keskeyttaa tai hypata pelottavien kohtien ohi (yleensa kyseessa pahikset kuten merinoita Ursula, Ruususesta Pahatar, Lumikista paha aitipuoli jne). Oli paassyt opettajan syliin istumaan ja kuulemma pelottavissa kohdissa pitanyt kovasti kiinni..... Kuinkakohan kovaa kiinni neiti on pitanyt? Ope parka! :)

Our first born got to go for a first time to a school field trip. They headed to New England Aquarium in Boston in the morning. So excited she was that she had to wake Mummy up at 2am to tell that they were going to see a shark movie with special glasses (3D movie).
In the class they've been studying all kinds of sea creatures, their different habitats, what they eat and their enemies. They have also built a stunning feature on the class room wall about all the creatures they have covered in their studies. This particular study theme had the field trip as a highlight.
According to my girl it was "fantastic" to be able to go in a "real yellow school bus" with all her friends and have a packed lunch with her. The pinguins had splashed water, seals had waved and made tricks. They had also a chance to touch sea stars, and hermit crabs and different kind of clams. There was also a ray and shark touch tank. She nearly touched a ray but it just didn't come quite close enough.
The shark movie had been a bit scary. Our miss is such a whimp when it comes to tv and movies. Sinderella is the only princess movie she can watch through as there's nothing scary. All the other films have to be either stopped or skip over the scary bits (usually when the baddies such as Urusula the sea witch or the evil stepmom from Snow White appear). She had been sitting on the teacher lap and according to her had hold on very tightly in the scary parts. I wonder how tightly she's been holding on to? Poor teacher! :)




2 kommenttia:

  1. Ihana kokemus tyttärelle, varmasti !!
    On pikkuisen eri kokoluokkaa tuo akvaario kuin täällä suomessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on se iso. Ollaan kayty siella aikaisemminkin ja siella viettaisi koko paivan tuijotellen kaloja ja muita elaimia. Siella on myos merielaineten sairaala/teho-osasto. Upea paikka kaiken kaikkiaan.

      Poista