Koivutonttujen tarina / Tale of the birch elves

Jotkut saattoivat huomata tonttujen vallattua talon kuvan yksinkertaisista koivutontuista TAALLA. Niilla on ihan oma tarinansa, jonka haluan jakaa kanssanne.
Isani teki joka vuosi joulukorttien sijaan ystaville joulutervehdykseksi koivuisen tontun. Tontun pohjaan han raapusti vuosiluvun ja nimensa. Aaton aattona aidin kanssa he tekivat joulukierroksen ja jakoivat tontut ystavilleen. Joka vuosi tonttu oli vahan eri kokoinen tai paksuinen. Vuosi vuodelta tonttukatras kasvoi yhdella ja monet odottivat kovasti saadessaan yhden tontun lisaa. Isani kuoli suhteellisen akillisesti vuonna 2006 vain puolisen vuotta esikoisemme syntyman jalkeen. Ensimmainen joulu isan kuoleman jalkeen oli vaikea. Kaikkein eniten liikutti aidin tuoma kasvoton tonttu. Isa oli sinakin vuonna alkanut jo sahailemaan tonttuja joulua varten. Han ei ollut kuitenkaan viela maalannut niille kasvoja eika pohjassa ollut vuosilukua.
Seuraavana vuonna paatin itse jatkaa isan tonttujen tekoa. Ajatus oli vain lisata tonttuja meidan katraaseen. Ehka viela jonain jouluna vien tradition loppuun ja teen niita joulutervehdykseksi ystavillemme. Kun tulimme tanne jai valista pari joulua etten saanut kasiini mistaan koivua. Mieheni pomon pihalle oli kaatunut yhdessa myrskyssa ennen viime joulua koivu ja kun han kuuli traditiosta toi han minulle oksan siita koivusta. Se oli vain paria paivaa ennen joulua enka kiireiltani kerennyt tonttua tekemaan.
Oksa kuitenkin pistettiin talteen ja tanaan tehtiin tonttuja ja paikkasimme valiin jaanet vuodet. Mina sahasin tontut kasisahalla autotallissa. Esikoiseni puolestaan otti maalaushommat itselleen seka suurimman osan kasvoista. Tonttujoukko on nyt siis ajantasalla, jos niin voi sanoa. Yli jai viela kolme tonttua, joista saadaan seuraaville vuosille oma tonttu.
Ette usko kuinka liikuttavaa oli kun tyttareni sanoi maalauksensa lomassa etta "Mofi varmasti hymyilee meille sielta taivaasta." Itkuhan siina tuli. Ikava on edelleen aivan jarkyttavan iso.

Some of you probably noticed quite simple elf decorations made of birch HERE. They have their own story, which I would love to share with you.
My father made these elves every year instead of sending Christmas cards. To the bottom of the elf he wrote the year and his name. On Dec 23rd he and my mother would go and deliver these little elves to all of their friends. Each year the elf was a little bit different length or thickness. And year by year the elf groups grew with a new addition and was much awaited by some of my parents' friends. My father died rather unexpectedly in 2006 only six months after our first child was born. The first Christmas after Dad was gone was very difficult. The most emotional moment was when my mother gave us an elf without a face. My father had started already making the elves and had sawed them but hadn't yet painted faces or write the year on the bottom.
Next year I decided that I would continue making the elves the way he did. First the thought was just to add to our own little group of elves. Maybe one day I will take the tradition all the way and start making them for our friends. When we came here there was two Christmases without new elves as I had no supply of birch. My husband's boss had a birch fall down on his yard after a storm and when he heard about my dad's elves he brought me a birch branch. Bless him. This was only few days before Christmas and I did not have time to make an elf.
The branch was stored in a safe place and today we made elves and filled the missing years. I sawed the branch with a handsaw and my daughter painted them and made most of the faces as well. So our group of elves is now up to date. We even have three extra ones for the coming years. But you can never believe how touching it was when our daughter said whilst painting that "Mofi must be smiling at us from heaven." Tears burst out. I miss him oh so much!