tiistai 28. tammikuuta 2014

Haastetta imurointiin / Challenging vacuuming

Mutisen edelleenkin tasta jalasta mutta jaakoon nyt vain omaksi mutinaksi.
Ei tata elamaa tan koiven kanssa voi taysilla elaa, se on todettava heti, tassa ja nyt. Oon kylla yrittanyt olla armollinen ja antanut rojujen olla siella missa ovat. Tanaan oli kuitenkin pakko kaivaa imuri esiin etta edes pahimmat irtoroskat ja polyt sai pois. Ei hirveen helppoa ton mun topposen kanssa joka nostaa toisen jalan noin 3cm toista korkeammalle. Kivaa tasapainottelua. Heti tuli kylla parempi mieli kun sai edes vahan juttuja tehtya eika huusholli ole ihan kamala kauhea.
Ma sain asken ahaa elamyksen: meilla on olohuoneessa viela joululiina poydalla. Etta silleen. HUH! Taytyy tehda asialle jotain pikimmiten. Kunhan ylakertaan konyan niin alas tulee kylla jotain muuta kuin punaista ja joulukuusia.
Siskon sukat on valmiit ja ne pitaisi siis pistaa postin mukana Suomeen. Uusi projekti puikoilla jo. Hattu pienemmalle yhden norjalaisen rouvan ohjeiden mukaan. Nain kuvan, ihastuin, otin yhteytta ja sain ohjeen. Niin helppoa tana paivana.

I'm still muttering about the foot but I'll try to keep the muttering to myself.
Life is not easy with this foot. Cannot live fully in any ways. I've tried to be merciful to myself and let the messes be where they are. Today I did have to grab the vacuum and make the worst dust bunnies on the floor disappear. Not so easy with this boot of mine which lifts the other foot about 3cm higher than the other. Lots of balancing. But I did feel a lot better when I got even the little bit done.
I also got one of my brilliant moments: we still have christmas table cloth in our living room. OK. This has to be taken care of asap. As soon as I climb upstairs I'll get something else than red for it.
My sister's socks are ready and waiting to be posted over to Finland. New project is also on the way. A hat for Little Miss with the instructions from a Norwegian lovely lady. I saw a picture, fell in love, contacted her and got the pattern. So wonderfully easy these days.







15 kommenttia:

  1. Minä olen kanssa joutunut konkkaamaan tuon saappaan kanssa. Kurjaa. Tsemppiä sinulle, ja toivottavasti jalka pian paranee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeista Sennie! Taa on kylla niin tylsaa nain kauniisti sanottuna. ;) Sotkee kaikki suunnitelmat ja tekemiset. Yolastaa olen joutunut tuunaamaan etta jalka pysyy oikeassa asenossa (vahan ylimaaraisia sitomuksia huivin kanssa ;D). Onneks sentaan nukkuminen alkaa luonnistumaan vaikka katkonaista on. Ma niin toivon etta jalka paranee pian.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mila, we have one dog: our 10-year-old shorthaired miniature dachshund boy. Quite a stubborn old pup. ;)

      Poista
  3. Tiedän miten harmillista kantapääkipu voi olla, kun on saman kokenut.
    Eikö lääkäri määrännyt toiseen jalkaan sellaista kenkää, ettei toinen olisi ylempänä. Tostahan tulee pian selkä kipeäksi, jos noin kävelee. Minulla oli pehmustetut pohjalliset molemmissa jaloissa, niin kengät oli samassa tasossa.

    Herkullisen näköinen piirakka, mitä se sisältää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei maarannyt mitaa toista kenkaa mutta ma olen kopotellyt vanha Crocks kenka toisessa jalassa. Nostaa ylospain tosiaankin ettei ihan kallellaan tartte menna. ;) Luulenpa etta mulla tulee eteen kaynti kauppaan pehmustettujen pohjallisten ostoon kunhan tasta paastaan.
      Tuo piirakka on ihan chicken pot pie. Meilla oli siina kanaa ja savustettua kalkkunaa (joulusta jaanyt viela vahan) ja sitten siella oli porkkaanaa, selleria, sipulia, herneita ja vahan mustia torvisienia. Nyt en osaa ihan tarkkaan sanoa mita reseptia mies kaytti. Voin kysasta jos sua kiinnostaa.

      Poista
    2. No hyvä ettet sentään ihan kallellaan kävele. Sain kirjoituksestasi sen käsityksen ja näin silmissä että ihan kallellaan kävelet :)

      Voisithan kysellä mieheltäisi ohjetta, niin laitan sen muistiin. Kiitos.

      Poista
    3. HEH! Imuroin ilman crocksia eli silloin olin vahan kallellaan mutta muuten kylla ihan vahan vaan "vinossa". ;) Mina kysaisin ohjetta kunhan saan ukkoni takaisin toista.

      Poista
    4. Laitahan Liisa mulle meiliosote niin laitan sen reseptin. On sen verran pitka etta otin kuvat niista. :) Laitiaisin sahkopostilla tulemaan.

      Poista
    5. Olen nyt kyllä aika puusilmä, en löydä mistään sinun sähköpostiosoitettasi.
      Omaani en viitsi julkisesti tänne laittaa.

      Poista
    6. Ei hataa. Ei se tuolla olekaan. :) ina (at) xenway.com

      Poista
    7. Otin talteen, voit nyt vaikka poistaa sen, jos et halua sen olevan näkyvillä.

      Poista
    8. Kiitos Ina reseptistä, kiitelinkin jo spostissa siitä, mutta vielä näin varmuudeksi, jos posti ei tullut perille.

      Poista
    9. Tuli perille. Toivottavasti se on teista yhta hyvaa kuin meistakin. :)

      Poista
    10. Ihan varmasti on, kuvassa jo näyttää niin herkulliselta, ettei muuta varmaankaan voi olla.

      Poista