Voi sita surua kun eturappusilta loytyi kuollut linnunpoikanen (oli ilmeisesti pudonnut pesasta). Ei ollut pikkuisella viela hoyheniakaan. Jos joku aikuinen sen olisi loytanyt olisi tapahtuma ohitettu hyvinkin kaytannollisesti toimien mutta kun loytajana oli viisivuotias herkka tyttonen niin asiaa kasiteltiin hyvinkin toisin. Lintu kaarittiin lampoiseen kankaaseen niin etta sen oli hyva ja pehmea olla. Hauta kaivettiin takapihalle pienen vaahteran juureen ja sinne pikkulintu paasi lepaamaan. Ja tottakai hauta piti koristella ja kukatkin laittaa. Tuli mieleeni kovasti oma lapsuus ja kuinka itse isani kanssa hautasin linnunpojan samalla tavalla. Hiivin iltahamarassa itse viela haudalle, niin kuin olin tytolleni luvannut. Kavin tarkistamassa etta kaikki oli hyvin.
Oh the sorrow when a tiny bird was found dead on the front steps (it must have fallen down from its nest). The little one didn't have even feathers yet. If any of us adults had found the bird the matter would have been dealt with completely differently to what we did as the finder of the poor bird was a five-year-old sensitive girl. The little baby bird got a piece of fabric for it's resting place so that he wouldn't be cold and uncomfortable. We dug up a grave under a small maple tree where we laid the baby bird to rest. We decorated the grave and of course put flowers on it. I did check on the grave and that everything was ok at dusk as I had promised to my daughter.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti