sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Tyttojen huone / Girls' room

Kylla kai sita voi sunnuntain viettaa holmomminkin. Aloitin jo eilen illalla mutta suurin tyo tehtiin tanaan. Raivasin nimittain tyttojen huoneen. Muuton aikana kaikki tyttojen lelut ja tavarat pistettiin sinne. Alkoi olla aikamoinen kaaos, varsinkin kun tuolla meidan isommalla neidilla on aika vaikeeta tavaroiden paikoilleen pistaminen. Joskos tasta lahtisi uusi elama. Mutta mullakin on parempi olo kun sain tuon homman tehtya. Meilla on nimittain tapana vaihdella leluja aika ajoin. Osa pistetaan varastoon ja osa pysyy huoneessa leikittavina. Ja noin kolmen neljan kuukauden valein niita vaihdellaan. No, nyt KAIKKI lelut ovat olleet esilla muutosta lahtien ja kaaos on taattu.
Samalla kaytiin lapi pehmoleluvuori. Mista ihmeesta niita oikein siunaantuu??? Tuntuu kuin ne lisaantyisivat ihan itsekseen. Vietetaankohan siella pehmokopassa haita ja perustetaan perheita? Ehdotin etta lahjotettaisiin muutamia sellaisille lapsille, joilla ei ole leluja. Ehdotus otetiin vastaan innokkaasti ja neidin omalla lajittelutyylilla saatiinkin iso kassillinen pehmoja vahaosaisille lapsille. Olen ylpea! Aloitin tallaisen ajattelun harjoittelemisen kun neiti taytti kolme. Silloin valittiin yksi lelu, joka lahjoitettiin lelukeraykseen vahaosaisille lapsille. Joka vuosi sen jalkeen olemme kerran vuodessa tehneet saman.
Ja nyt kun huone on raivattu niin sen uskaltaa nayttaa teille. :D Seinusta, jolta kuvat otin, on vaatekaappien vallassa. Haluaisin viela jarjestella huonekalut uudelleen mutta jaakoon se talla kertaa. Taytyy ensin miettia minkalainen jarjestys toimisi.

I guess one can spend their Sunday in more stupid way than I did. I started last night but the biggest job was done today. I went though girls' room from top to bottom. During the move and unpacking all their stuff was put in their room. It was getting to the point of no return kind of chaos. Especially our oldest little lady has problems in putting her things away after using them. I hope a new life will start from here. I feel much better having done that. We usually change toys every three four months. Some of them go to the storage and then we swap. This way all toys get attention. Well, now ALL toys have been out and about since our move.
At the same time we went though the mountain of stuffed animals. Where earth do they all come from??? I think they reproduce on their own. Maybe they have weddings and start families in the the stuffies bin? I suggested that we would donate some for children who have no toys. The suggestion was received with happy smiles and nods and after her own unique way of sorting my girls got a big bag full of stuffed animals ready to donate. I'm proud! I started teaching this kind of thinking when she was three years old. Then we chose together one toy that was donated to a toy-drive for children from poor families. Every year after that we've done the same.
And now that their room has been sorted and cleaned I can actually show it to you. :D The wall from where I took the pictures, are dominated by the closets. I'd like to re-arrange the furniture there but I'll leave that until later. Have to think how things would work.


8 kommenttia:

  1. Kaunista ja niin siistiä... Tämä uusi "pohja" on ihan kiva ja helppo selailla vanhojakin postauksiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa tuo pysyiskin noin siistina. ;) Taitaa olla vaan tilapainen tama siisteys. Itsekin olen muuten samaa mielta etta vanhempia postauksia on paljon helpommat selata.

      Poista
  2. Tykkään, tykkään kummastakin siis renssatusta lastenhuoneesta ja blogin uudesta ilmeestä. Ihanan tilavan oloinen lastenhuone teillä.
    Itsellä on plääh-blogivaihe, ei vain pääse takaisin bloggaustahtiin tai moodiin. Ehkä se sieltä kevään tullen taas herää.
    Taitaa olla kuun asento tai jotain suotuisa siivoukselle, kun minäkin vietin sunnuntaini järjestäen ja siivoten työhuonekaaosta. Lehtiä lähti ainakin pari kiloa keräykseen, silkkaa roskaa ja sälää toinen mokoma. Sain jopa kaksi vuotta odotelleen ilmoitustaulun ja KUUSI vuotta odotelleen palikkalaatikon päällystettyä, nyt melkein alkoi harmittaa etten ottanut before ja after-kuvia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiva. Tyttojen huone on aika iso. Harmittaa vaan etta on vain yksi ikkuna. Valo ei toisessa paassa meinaa aurinkoisellakaan paivalla riittaa kuvauksiin. Mutta tilaa on siis leikkia ja levitella tavaroita (tosta jalkimmaisesta en tykkaa yhtaan).
      Kylla sakin viela saat kiinni taas kirjoittelusta ja bloggaus mojon takaisin. Mun jutut on valilla niin aivottomia ettei tosi. Ja valilla tuntuu etta levy on jaanyt pyorimaan paalle ja samoja vanhoja koko ajan hopotan.
      WAU! Kuulostaa todellakin silta etta olis pitanyt ne before and after kuvat. Ota nyt kuvat kuitenkin ja nayta aikaansaannoksesi. :D Halit!

      Poista
    2. Totesin muuten, että se ilmoitustaulukin oli odotellut viisi tai kuusi vuotta. Että ihminen on hidas. Hee, hienot järjestelyt tuolla sun pyykkikomerossakin.

      Poista
    3. Parempi myohaan kuin ei milloinkaan!:) Saa ideat ja toteutus muhia oikein kunnolla. Ja tosta mun pyykkikomerosta viela sen verran etta sen jalkeen kun julkaisin kuvat niin ajattelin etta ihmiset kaikkoaa taydellisesti ja ajattelee etta oon ihan "alyton kaapio". ;) Onneks ei siis sentaan kaikki.

      Poista
  3. Teillä on mukavasti leikkitilaa tyttöjen huoneessa. Mahtuuhan tuonne muutama pehmo :D Pehmoleluilla on todella tapana lisääntyä :D ja mielenkiinnolla odottelen sitä ikää, jolloin ei enää haluta yhtään uutta pehmoa. Jostain syystä aina reissussa kun ollaan ja K saa jotain pientä omalla rahalla ostaa - on ostos pehmo.. Yritän kyllä vaikuttaa ostopäätöksiin...
    Tässä pohjassa tosiaan vanhat postaukset ovat helpommin esillä tai ei tarvitse rullata alas. Toisaalta sitten taas tykkään rullailla ja nähdä kaikki kuvat kerralla ilman klikkauksia. Mutta molempi parempi. Käyn joka tapauksessa täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyva etta kayt edelleen. Katsotaan nyt jaako ulkonako tammoseks vai vaihdanko taas jossain vaiheessa. :) Pitaa vahan tutkailla miten tama nyt sitten toimii.
      Hyva ettei meilla ainoastaan noi pehmot meinaa vallata huushollia. Miten teilla paastaan niista vanhemmista ja hyljatyista eroon?

      Poista