Noh aloitetaan mun todellisesta murheen kryynista. Loysin netin syovereista Sinnefrid liivin, johon ihastuin ja halusin ehdottomasti tehda sen. Luin ohjeen ja totesin etta kylla tama onnistuu ei hataa. Langat loysin sielta ihansta lankakaupasta jonka loysin askettain. Hetimiten oitis piti paasta kokeilemaan... No siihen se sitten tossaskin. Olen nyt aloittanut ja purkanut tekeleen nelja kertaa. Onneksi en ole paassyt pidemmalle kuin 24 rivia. Mutta arsyttaa silti. En ole mikaan nopea neuloja ja sehan tassa potuttaakin kun aikaa mokomaan on tuhrautunut vaikka kuinka ja paljon. Nyt ei taaskaan silmukat tasmaa ja pitais ruveta purkamaan. Pitais purkaa ainakin sellaiset 500 silmukkaa niin etta varmasti paasee kohtaan, jossa ollaan taasen paikassa, jossa varmasti on kaikki ihan oikein. Mulla alkaa olemaan sellainen viha-rakkaussuhde tahan tyohon. Haluaisin tehda sen ihan ehdottomasti mutta toisaalta haluaisin heittaa sen nurkkaan ja antaa olla siella. :( Jotenkin on sellainen idiotti-olo, en yksinkertaisesti tunnu osaavan nyt seurata tata ohjetta ollenkaan. Tai siis osaan seurata mutta huomaan etta jos ajatusten antaa vahaakaan harhailla niin jo jotain menee pieleen. Hidasta hidasta puuhaa. Eika ole ollut yhtaan rentouttavaa.
Varkkasin mina pikkuneidille pipon. Siinakin meni aikaa vaikka kuinka, aina keskeytettiin ja nyt se pipo on sitten odottanut reilun viikon etta saisin siihen aikaiseksi punaiset pompulat. Ei ole iskenyt inspis niiden tekemiseen.
My knitting mojo has definitely abandoned me. And on a time when I especially need it. This kind of behaviour from my mojo is extremely impolite and unfriendly. Especially as it didn't have the courtesy to let me now that it was going to disappear. And I do need my mojo back, sitting on the sofa trying to entertain myself and my foot.
Lets start with the truly pitiful story. I found the Sinnesfrid pattern while surfing and fell in love and really wanted to do it. I read the pattern to make sure I would be able to do it and indeed it was not too challenging. The yarn I got from that lovely yarn shop I told you about earlier. Had to try it immediately...... Well, that's where things started going wrong. I have now started and taken it all apart four times, and started it again for the fifth time. Luckily I have not gotten past 24 rows. But it's still annoying. I'm not a quick knitter and it's really really getting at me that I've used hours and hours trying to get this thing done. With the time I've spent to start this I probably would be half way already. Again I found out that the stitch count is not right and I would have undo about 500 stitches to be again in a spot that I know is correct. I'm starting to have a love-hate relationship with this UFO (un-finished-object). I really do want to make it but I also want to throw it in the corner and let it live there with the dust bunnies. :( I feel like an incompetent idiot. I just don't seem to be able to follow the pattern. Actually I do know how to follow the pattern but if I let my thoughts wonder at all something goes wrong. Slow going. And not relaxing at all at this point.
I did make a hat for Little Miss. I managed to use lots of time for that too as I got interrupted again and again and again.... Now the hat has been waiting more than a week for me to make red pompoms for it. No inspiration so far.
Tosi kaunis pinta tuossa tulevassa liivissä. Miulla ei riitä pitkäjänteisyys näin isoihin neuleisiin, ei vielä ainakaan.
VastaaPoistaJos mojoa näkyy täällä, niin kehoitan sitä tulemaan heti kotiin suorinta reittiä.
Siihen makin osaltani ihastuin, siis siihen pintaan. :) Ja ala nyt kuule nainen hopota, sa olet tehnyt revontuli huivin ja siina on ihan varmasti isompi pinta kuin tassa. Ettas tiedat. Nih! ;) Ja kiitos etta olet vahan kytilla sen mojon suhteen. Ketale! Kehtaskin tommosen tempun tehda.
PoistaKaunis! Mutta ihan selvästi vikaa ohjeissa!!
VastaaPoistaMinä olen niin harrasteneuloja kun vaan voi olla. Anna on toivonut uutta kauluria, en vaan millään saa aikaan..
Ma luulen etta vika on kylla nyt meikalaisen paassa. Ravelrysta kun kattelin niin kaikki kehui kuinka helppo ohje on. Hmmmm! Okei! Niin makin vaan naita toita omaksi iloksi ja harrastellen teen. En osaa pitsipintaa ja kaiken maailman palmikot saa tutisemaan kauhusta. :D Ota iltapuhteiksi ja vahan kerrallaan. Niin nama minunkin tyot normaalisit syntyy, no nyt on ollut aikaa myos paivalla.
PoistaIna, sinulle odottaa haaste blogissani. Käyhän nappaamassa. :)
VastaaPoistaKiitos. Mina kayn kurkkimassa. :)
PoistaVoi kun hieno liivi tulee, on aina kurjaa kun joutuu purkamaan työtä. Sinä osaatkin kutoa monenlaista. Itse en juuri paljon kudo, ennen tein ristipistotöitä ja kanavatöitä ja niitä onkin valmiina laatikot täynnä. Ei niitä koskaan ole saanut kehystettyä.
VastaaPoistaIhmettelen, kun ennen ole aikaa tehdä kaikenlaisia käsitöita, vaikka oli pienet lapset ja eläimiä talo täynnä, nyt tuntuu ettei aika millään riitä käsitöihin.
Hyvää keskiviikkopäivää sinulle ja kutomisen iloa! Huomenna taas tulee lunta, ainakin meille päin.
Katotaan nyt tuleeko liivia ollenkaan. En kuitenkaan luovuta ihan viela. Mutta nyt mennaan kylla niin tarkasti ja laskien eteenpain ettei vaan tule taas takapakkia.
PoistaMinakin tein ristipistoa mutta kun isompi neiti syntyi niin se jai. Minulla on kesken sellainen hirvean iso tyo. Saas nahda tuleeko koskaan valmiiksi.
Kylla meillakin sita pitaisi tulla. Taytyy katsoa viimeisimmat ennusteet. Koko ajan vaan maarat kasvaa. Eli vaikuttaa taasen uudelta lumipaivalta. (Se siita juhannuksesta Suomessa. Koulu loppuu nakojaan niin ettei ole mahdollisuuksia paasta juhannukseksi Suomeen..... tai siis voisi kai ne liput vaan tilata ja silla siisti.)
Laita sitten kuva kun liivi on valmis.
PoistaTilaa vaan liput ja lähde matkalle, kyllä lapsi voi muutaman päivän pois koulusta olla. Voithan kysyä myös, jos onnistuu että annetaan ne koulutyöt lapselle, että voi tehdä ne kesän aikana tai ennen reissua.
Heh, voi olla varma etta jos taman liivin saan valmiiksi niin sitten kylla esitellaan. :) Jos se on esittelykelpoinen. Tassa vaiheessa en lupaa viela mitaan. ;)
PoistaJa kylla mina olen miettinyt etta varmaankin lahdetaan joka tapauksessa niin etta juhannus oltaisiin Suomessa. Muuton jalkeen ei olla juhannuksia Suomessa oltukaan.
Sun viimeisin postauksesi heitteli mulle vain sydämiä (hyvää ystävänpäivää!), kun etsiskelin keinoa, mistä kommentoida.:) Mutta tänne pääsin läpi! Ihania kankaita ja iik, ihana lankakauppa. Sitä tulin oieastaan sanomaan, että homma menee juurikin noin kun sinulla näyttäisi siellä olevan. Kun on aikaa ja tilaisuus, ei ole inspistä ja kun on inspis/mojo/idea, ei ole aikaa eikä tilaisuutta. Toivon täällä kaikki peukkuni pystyssä, että saisit vielä antaa aimo kyytiä kankaillesi ja langoillesi. Teillä on TOOSI paljon enemmän lunta kuin meillä. Täällä paistaa maa läpi.
VastaaPoistaHassu toi sydanjuttu! Enpa tieda mista tullut. En ole mina sita sinne pistanyt. :D Hyvaa ystavanpaivaa juu vaan sinnekin! Sydanten kera. Ei ole kyennyt muuten oikein kommunikoimaan Sorry. Toivotaan juu etta taa tasta nyt jotenkin viela etenisi. Tosta ompelusta en tieda kun koneet on kaikki ylimmassa kerroksessa niin sinne konkkaaminen saa nyt kylla varmaan odotella viela. Mutta toi neulomismojo olis kiva saada nyt takaisin. Ja joo, tooooosi paljon lunta on. Maassa on helposti reilu 50cm ellei enemman. PIhan kinokset on puolitoistametrisia. Nyt olis kiva jos se maa paistais lapi taallakin. Sais loppua taa talvi varsinkin kun taa koipi ei ole kamalan kiva talla hetkella. Ei voi olla tyttojen kanssa ulkona eika oikein mitaan muutakaan.
Poista