maanantai 16. huhtikuuta 2012

Postilaatikko lommollaan / Dented post box

Viime yona joku oli sitten "jarkipaissaan" kaynyt lyomassa pesapallomailalla kaikkia kadun postilaatikoita. Ihmettelin kovasti miksi kaikki laatikot oli auki aamulla, mutta sivuutin sen silla etta joku oli kaynyt jakamassa mainoksia. Meidan laatikko oli vain puoliksi auki. Myohemmin iltapaivalla kuulin naapurilta etta parin talon postilaatikot oli ihan totaalisesti lommoilla. Minahan sitten syoksyin tutkimaan meidan laatikkoa ja kylla siitakin loytyi lommo. Ei tosin suuren suuri mutta lommo kuitenkin ja maalikin oli lahtenyt osittain siita kohtaa pois. Kylla ihmettelen tata jonkun alynvalaysta. Mieheni sanoi kuulleensa jotain yolla muttei osannut yhdistaa aanta unenpopperossa mihinkaan. Kun kuuli mita oli tapahtunut, tajusi kuulleensa juuri sen. Harmi ettei ollut noussut tutkimaan asiaa kurkkimalla ikkunasta ulos.
Tanaan taalla on ollut taysi kesa. Mittarissa komeili varjon puolella +32. Mita lie sitten auringossa ollut. Tanaan juostiin myos Boston maraton. Mahtoi olla kuumat oltavat juoksijoilla. Ei kylla yhtaan kaynyt kateeksi. Me tytot hoisimme aamupaivalla vahan kauppaasioita, ostettiin koiralle ruokaa ja kaytiin postissa. Autossa sai ilmastointi puhista taysilla. Ilmaisen saunan olisi autossa saanut jos olisi halunnut. Paaasiassa vietetiin paiva kuitenkin sisatiloissa. Niin kuuma ulkona oli ettei voinut oikein ajatella vievansa pikkuneitia ulos. Leikittiin siis sisalla ja syotiin jaateloa terassilla auringon siirryttya talon toiselle puolelle jattaen terassin varjoon. Huomenna edelleen kesainen paiva muttei sentaan tallaisia lukemia ja loppuviikosta ollaankin jo taas +15 korvilla uudestaan. Uskomatonta siksakkia.
Tama kuva ei ole talta paivalta vaan noin kaks viikkoa sitten.

Last night some one had a very bright idea and had been around with a baseballbat smashing post boxes on our street. I was wondering why all of them were open in the morning but thought that someone had been around delivering flyers and had been lazy with the post box flaps. Our's was open only half way. Later in the afternoon I heard from our neighbor that few postboxes on the street had huge dents on them and they would have to be replaced. Of course I had to investigate and found a small dent also on the side of our post box. My husband had heard something during the night but had not been able to connect the sound with anything sensible as he was half asleep. Shame he hadn't gotten up and looked what it was. I just cannot stop wondering why anybody would do something like that just for fun. :(
Today summer arrived (for few days). The thermometer showed +32C/89.6F in the shade. I wonder what it was in the sun. Today was also Boston Marathon. I didn't envy the runners a bit. Us girls were running errands and the AC in the car was working for it's money. We could have gotten a free sauna in the car if so wanted. Mainly we stayed inside. It was so hot I couldn't even think about taking the little one out. We played inside and ate ice cream on the terrace after the sun moved to the other side of the house. Tomorrow is still supposed to be nice and warm but nothing like today. Towards the end of the week we'll be back to +15C/59. Unbelievable zig zag.
This picture is not from today but taken about a forth night ago.


2 kommenttia:

  1. Kivan näköistä seutua ja mikä lämpö teillä. Tänne oli yöllä satanut lumista räntää ja lupaili koko päiväksi lisää. Että se siitä lämmöstä. :(

    Näitä kaikenlaisia ilkivallantekijöitä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lammosta nautitaan nyt taysilla silla kohta on taas villasukat meikalaisella jalassa. :) Kylla se lampenee viela teillakin. Ihan varmasti.

      Poista