tiistai 11. maaliskuuta 2014

Blogi-galluppi haaste / Yet another challenge I'm not going to translate, sorry

Tama on nyt toinen viimeaikoina saamani haaste. Ajattelin etta tartun siihenkin kun ei kukaan just talla hetkella varmaan enaa jaksa kuunnella mun voivotuksia jalasta ja lasten sairauksista. ;)

Saannot: 
- Kerro kenelta sait haasteen.
- Ensimmaisen kuvan on oltava tarkea kuva tai pieni kollaasi blogistasi.
- Haasta ne, jotka mainitset haasteessa.

Mina sain taman haasteen MiunMaun blogista. :)




Yleista:

Milloin perustit blogisi?
Tama blogi sai nahda paivanvalon vuonna 2012 tammikuussa. Minulla oli aikaisemmin ollut salasanan takana ollut blogi, joka oli lahinna tarkoitettu ystaville ja perheelle meidan ameriikan kuulumisien kertomiseen. Siella liikenne hiljeni totaalisesti ja paatin pistaa sen pakettiin ja aloittaa anonyymisti uudestaan. Ja taalla sita ollaan edelleen. :)

Mista blogin nimi tulee?
Nimi tulee rakkaudestani lapsiini ja teehen. Tots tulee siis sanasta toddler eli taapero. No, ei ole taaperoita nama neidit enaa mutta mamman vauvoja aina. Ja teeta litkin edelleen mukikaupalla.

Mika on nimimerkkisi tarina?
Ina on lempinimeni. En osannut sanoa kutsumanimeani pikkuisena tyttona ja nappasin siita sitten lopun. Sen jalkeen olenkin ollut Ina aina.


Arkisto:

Nayta jokin vanhoista bannereistasi.
Vanhoja bannereita...... eipa sellaista ole. Ei ole koskaan ollutkaan.

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemaan?
Kaikki kommentit saavat minut hymyilemaan. :) Jotkut jopa nauramaan tai hykertelemaan aaneen. Viimeisin sellainen hykerrytava oli taman haasteen antajalta (MiunMaun) siis etenkin tuo loppuosa:
"Niin, ei mitään niin hyvää ettei vastapainoksi ikävääkin. Säilyy tuo tasapaino... Just. Voi kun pikkuneiti pääsisi kutinasta eroon pian.

Sick for socks vai kuin se kääntyy, en osaa. Mut Sock Lady on hyvä. Ainkain parempi kuin se "hullu sukankutoja" mistä mä kuulen :-)"

Muutama kuva sinusta vuosien varrelta?

Nama on nyt kasilla olleita kuvia. Ei yksinkertaisesti jaksa kaivaa arkistoista mitaan villia/tyylikasta/pohkoa omakuvaa. :D






Postaus:

Mista postauksesta olet ollut erityisen ylpea?
Sellainen oli tassa vahan aikaa sitten kun sain tehtya valmiiksi Sinnesfrid liivin. Postaus loytyy TAALTA.

Postaus, joka oli kuukauden suosituin?
Se taitaapi olla TAMA, jossa kyselin mihin mojoni on havinnyt

Postaus, jonka haluat kaikkien nakevan?
Jos jossain on voimaa niin se on halaus. Niita saatiinkin roppakaupalla ihan perheen ulkopuolisilta kun oltiin Disney World:issa. Ja se loiste lasten silmissa kun saivat haleja ja halata prinsessoita ja muita rakkaita hahmoja. TASSA tulee haliylikuormitus.

Sekalaista:

Oletko tehnyt teemaviikkoa?
Eipa ole koskaan ollut teemaviikkoa. Joulukuun aikana meilla vierailee tonttuneiti Marme Laadidaadi, jonka seikkailuja ollaan nyt kahtena jouluna seurattu mielenkiinnolla.

Onko sinulla yhteistyokumppaneita?
Lyhyt ja ytimekas: ei.

Oletko ikina ollut blogitapahtumassa?
Enpa ole ollut.


Tilastot:

Sivunkatselumaarasi talla hetkella?
49 654 Hyvat hyssykat! Sehan on ihan justiinsa 50 000!!!!!

Lukijamaarasi talla hetkella?
Blogger: 20  Bloglovin': 5 Lukijoita on kylla varmasti enemman ja ihan ympari maailmaa. Eivat ole vaan uskaltaneet ilmoittautua julkisiksi lukijoiksi saatika kommentoida. Taitaa paa-asiassa olla kommentoijat suomalaisia.

Paivan sivunkatselumaarasi talla hetkella?
51


Lukuluettelo:

Blogi, jonka postauksia odotat eniten?
KAAAK! Eihan tammoiseen voi mitenkaan vastata. Niita on niin monta. Kotiin Kolmesta Kolkasta, Pikku-Ketun Puuhamaa, Harmaata arkea, Ilolla tehty ja Nalle's House nyt muutaman ihanan blogin mainitakseni. :D

Blogi, joka on luettelon ensimmainen ja viimeinen?
Adventures of the K family ja Virkattu lintu

Blogi johon liityit lukijaksi viimeksi?
Taisi olla Suklaapandan keittiossa, jonka nimi on nyt muuttumassa: Wicked Sweet Kitchen.


Kuvia:

Nayta kolme tarkeaa kuvaa blogistasi.


Ostettiin talo. Ihanaa olla ihan ikiomassa kodissa eika vuokranantajien armoilla. Taalla se tuntuu olevan vahan erilaista kuin Suomessa.


Mieheni leipoo meilla leivat. Nain mina saan ruisleipaa, jota ilman elamasta ei kylla tulisi yhtaan mitaan.


Mun murut! 




HAASTAN KAIKKI, JOTKA MAINITSIN HAASTEESSA:  Sennie, Peppi, Niina, Anna, Outi, Pikkupippuri ja Anu


Follow my blog with Bloglovin









19 kommenttia:

  1. <3 Kiitos, Ina <3
    Olen kyllä vähän surkea nykyisin haasteiden kanssa, mutta yritetään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyva vaan! :) Ala ota paineita haasteesta. En makaan yleensa kauheen hyva niita ole tekemaan mutta taa oli loppujen lopuksi aika kiva.

      Poista
  2. Mie seuraan Bloglovinissa! Eli ei kai ole kuitenkaan nolla :)
    t. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva etta siella on immeisia sitakin kautta. :) Mun tiedoissa se vaan nayttaa ettei mua kukaan seuraisi. Miksikohan siella on sitten nolla? Hmmmmm....

      Poista
    2. Mie vahan tutkin asiaa..... :) ja loytyhan sielta lukijoita Bloglovini':sta. Niita on 5. HIH! Parempi kuin ei yhtaan. :)

      Poista
  3. Ihana tuo eka perhekuva (ja iloisia muutkin :)) Kiitos haasteesta, huono olen näissä - vähän kaikessa tällä hetkellä.. Vointeja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Peppi! :) Ala ota paineita haasteesta. Tiedan etta sulla on kadet taynna ilman tatakin mutta jos kerkeet joskus paivana sita ja tata niin olis kiva. :) Voimisia sinnekin!

      Poista
  4. Kiitos kaunis! Melkoinen haaste täällä olikin, kääk. En uskalla luvata, milloin ehtisin kaivella näitä. Saattaa olla, että kuittaan tämän kiitoksella blogissani (huono minä, huono minä...).Mutta ihana kyllä katsella toisen kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyva vaan! Niin kuin sanoin.... ma tiedan kuinka sa tykkaat haasteista. ;) Ei tartte luvata mitaan. Eli ala panikoi.

      Poista
  5. Thanks friend. <3 Lovely pictures - love the family photos especially. I'm not sure I'll be able to find the time to translate the challenge - maybe it would turn into a mixture of Finnish and English confusing everyone. ha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru! Don't worry about the translating. I'm sure mixture of English and Finnish or just plain English is perfectly fine.

      Poista
  6. Olipa kiva lukea pieniä asioita blogin takana. Mä en itse yleensä ota mitään tällaista vastaan - ja vielä vähemmän pistä eteenpäin - mut tää oli aika hauska. Kivasti löytää taas uusia blogeja lueskeltavaksi tätä kautta. Ihan kuin aikaa olisi sellaiseen... Lupaan, etten kiusi sinua(kaan) enää haasteilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhan vaan lupailet. Jostain kuitenkin taas piiiitkan ajan paasta, nurkan takaa heitat jonkun haasteen, ihan vaan kiusaks jos ei muuten. ;)

      Poista
  7. Say what? :D At a first glance, I only understood Suomessa.

    VastaaPoista
  8. Ina, mie yritän vastata haasteeseen! Ja mie oon innokas lukija vaikka en ole liittynytkään lukijaksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiva! :) Ja ihanaa etta lueskelet naita mun hopinoita vaikket numeroissa naykkaan! Halit!

      Poista
  9. Kiitos, kiitos, kiitos! :-) Vastaan haasteeseen talla viikolla, viimeinkin...... better late than never.

    VastaaPoista