lauantai 28. syyskuuta 2013

Luovutin / I gave up

Siis luovutin yrityksessani opetella neulomaan kaks sukkaa kerralla varpaista ylospain. Testisukkia kun tein niihin ilmaantui kummallisia reikia niin kierroksen puolivaliin ja alkuun/loppuun. Ja jotain onnistuin kai mohlimaan muutenkin kun silmukoita oli hups yks kaks toisessa sukassa enemman kuin toisessa. Sitten tuli totaalinen stoppi. BLAAH! jotenkin ei nyt aivokapasiteetti riita tammoiselle. Kokeilen joskus toiste uudestaan.
Sukkalankaa kuitenkin odottaa neulojaansa eli nyt taytyy vaan tarkistaa etta onko minulla oikean kokoiset puikot hommaan. Pitaisi olla. :D
Tanaan on hoideltu asioita, kiikutettu papereita paikasta A paikkan B. Lenkkariostoksilla isomman neidin kanssa, ostettu koiranruokaa, yritetty metsastaa serkkupojille yhdistetty synttari/joululahjoja eli onhan sita tassa kaikenlaista.
Autokin pitaisi siivota sisapuolelta. Se on taman viikonlopun homma. Jotenkin kummassa nama minun takapenkin apukuskit saavat aikaiseksi ihan omanlaisen jarjestyksen omalla osastollaan. Minulla on systeemi mietittyna miten saisi auton pidettya hieman siistimpana ja helpottamaan matkantekoa, muttei toteutettuna, autoon. Kuulette siita sitten jossain vaiheessa kun toteutus todellakin tapahtuu.

Meaning I gave up to learn how to knit two sock at the same time from toes up. While making the test socks mysterious holes appeared both in the middle of the round and at the end/beginning of the round. And I must have managed to do something else wrong as well as suddenly there was more stitches on one sock than the other. And then I hit total dead end. BLAAH! Somehow my brain capacity is not enough for this at the moment. I'll try again some other time.
I do have some sock yarn waiting to be knitted so I just have to check I have the right size needles. I should have. :D
Today I've been running errands: taking papers from one place to another, buying sneakers for Big Miss, bought dog food, trying to hunt join birthday and christmas presents for my nephews.
I need to clean my car from inside as well. That's my goal for this weekend. Somehow my co-drivers in the back seat manage to create completely their own habitat around their seats. I do have a system to keep the car a bit tidier and to make traveling a bit easier.




8 kommenttia:

  1. Ei ollut oikein minunkaan juttuni tuo kaksi sukkaa kerralla... Yhtä on helpompi hallita :) Mutta mukavia neulontahetkiä kuitenkin sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, tiedostin kylla mika tuossa tekotavassa viehattaa. Mutta kaipa se on niin vaan etta kun sita on neulonut sukkia viidella puiikolla kouluajoista lahtien (ok siina valissa oli monen monen vuoden tauko). Taidan siis minakin pysya nyt ainakin toistaiseksi vanhassa metodissa. :)

      Poista
  2. siis pyöröillä molemmat sukat samalla - kää. Täällä onnsituu sukat samaan aikaan tavan sukkapuikoilla - sais vaan tehtyä... Jospa toiste olisi sit otollisempi aika kokeilla!
    Lutunen tuo teijän koiralaisenne kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pyorolla molemmat ja vaarinpain niin sanotusti. Nyt on normipuikot jo takaisin kaytossa. :) Youtube on taynna ohjeita varpaista ylospain tai sitten ns "oikeinpain" versioille. Koiruus on lutunen juu mutta kovin on tullut kaveri kovapaiseksi vanhetessaan. Oikea pontto-orvelo. ♥

      Poista
  3. Kun taas sinniä riittää, kokeile aloittaa varresta. Alku on hiukan sekavaa, mutta muuttuu nopeasti ihan loogiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taytyypa kokeilla. :) varpaistakin eteenpain oli ihan ok kunhan paasi lisaysten makuun ja jyvalle. kantalapun ohjeistus oli se johon sitten tyssas. Ei olis pitanyt olla mitenkaan ihmeellinen mutta minkas voit kun tyssas ja aivot ei pelannut yhtaan monena paivana kun pahkailin asiaa. :)

      Poista
  4. Voi rakas Mymmis <3
    Mä onnistun ihan itse saamaan auton kaameaan kuntoon. Ja myös työhuoneen, kodin, pihamaan... Ihan hävettää. Jaathan sitte, jos keksit siihenkin jonkun avun.
    Ite kudon hitaasti mutta varmasti sukkia 2aat varpaista. Tosin ohjeet kantapäihin pitää olla käden ulottuvilla, kun en ole ikinä osannut toisinpäinkään sukkia kutoa. Kyllä yhteen pariin saa helposti 2 viikkoa kulumaan tällä tahdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multakin onnistuu tuo koti ja keittio mutta en kuitenkaan autoa sotke. Jos ma saan jonkun alynvalayksen milla saa sotkemisen loppumaan niin kerron. ;-P Alotin sitten eilen kilkuttelemaan sukkia illalla. On vaan niin tummaa lankaa ettei meinannut nahda mita tekee. :) Pimeeta hommaa.

      Poista