keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Matalalentoa / Flying low and fast

Eilen oli viimeinen koulupaiva. Olemme virallisesti kesalomalla. Eilinen iltapaiva tayttyi mukavasti vesileikeista siina kaikessa kuumuudessa seka kangasostoksista. ;)
Tama viikko on taynna kaikenlaista touhua ja tekemista. Miten kaikki onkin kasaantunut talle viikolle? Maanantaina oli kaverisynttarit ja tanaan taasen. Mina olen ommellut synttarisnakarille mekon lahjaksi. (Sain sen valmiiksi noin tunti ennen juhlia.) Siis kaiken jarjen mukaan sen piti olla niin helppo ja nopea.... noh kaikenlaista enemman ja vahemman teknista seka teknitonta ongelmaa ilmaantui kuvioihin. Kaava on Ottobre 3/13 Seesaw mekko ilman royheloa. Isompi neiti kokeili sen paalleen testi mielessa ennen kuin silitettiin ja laitettiin pakettiin.
Tuttijutut etenee valilla hyvin ja valilla hyvin huonosti. Eilinen ilta oli suorastaan taydellinen. Pikkuneiti nukahti ilman tuttia ja ilman huutoa (kaverina sangyssa pikkuruinen Pauli-kirja). Vahan kitisi yolla mutta se oli kuumuutta eika tutin puutetta. Edellinen ilta oli kirjaimellisesti suoraa huutoa vaikka kuinka kauan ja pariinkin otteeseen. Paikkareille ei olisi taas tanaan mitenkaan mennyt ilman tuttia. Ehka tama tasta.

Yesterday was the last day of school. We are officially on summer holiday. Yesterday afternoon was filled water fun in all of that heat and some fabric shopping. ;)
This week is full of all kinds of activities. How on earth did they all manage to be during this week? On Monday we had a birthday party and today as well. I wanted to make a dress for today's birthday girl. (I got it ready about an hour before the party.) It was supposed to be an easy peasy dress...... simple and quick. Well, there was all kinds of technical and not so technical problems. The pattern is ottobre 3/13 Seesaw dress without the neck ruffle. Bigger miss modelled it for me before I ironed and wrapped it.
The dummy issue is going forward sometimes successfully and sometimes not quite so successfully  Last night was nearly perfect as she fell asleep without the dummy and without any screaming or crying ( she had a little tiny book as her buddy in the bed). She did whine a little during the night but that was more to the fact that she was hot than anything else. The previous night was crying and screaming and tantrums all through the evening. And for naps..... she would not want to go without her dummy. I guess this will get solve itself eventually. Takes time it seems.











4 kommenttia:

  1. No mut heiii se on LOMA SIT :) Miten se aina noin meneekin, että kaikki kiireet kasautuu samalle viikolle.
    Ja kivan mekon surautit! Hymyilytti tuo viime tinkaan jääminen, kun itselle käy monesti just noin. Lähinnä tosin siksi, että siirrän ja siirrän aloitusta kunnes on ihan pakko. En ikinä opi...
    Tsemppiä tutittomuuteen! Varmaan kyllä raastavaa (hmm ja rasittavaakin) kuunnella itkua. Toivottavasti pian helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LOMA LOMA LOMA, ei kauheesti kuitenkaan tunnu lomalta. Tytot pyorii jaloissa ja mies toissa. Joo, ja ma oon normaalisti ajoissa kaikkien asioitten suhteen mutta taa oli kylla nyt sellainen homma etta meinas pasmat ihan kokonaan sekaisin. Ja tuttisaaga jatkuu. Nukahti eilen tosi hienosti mutta sitten puolen yon aikaan taas huudettiin. Hassuinta tassa jutussa ja muutenkin on etta mamilla ei ole mitaan vaikutusta iltaisin ja oisin jos tulee herialyja... daddyn pitaa olla hoitamassa homma. Ihan pohkoa. Muuten tytto on niin mun peraan kuin vain voi olla.

      Poista
    2. Hatunnosto tuttivieroituksen aloittamisesta! Meillä piti aloittaa kesällä rintavieroitus (juu, luit oikein) eikä mitään ole siihen suuntaankaan tapahtunut ja tuttikin roikkuu kuvioissa.

      Jaksamista lomarumbaan lähettelen!

      Poista
    3. Taalla alkaa olemaan hommat voitonpuolella tuon tuttijutun kanssa. JEEEE! Ja en yhtaan ihmettele...makin olisin jatkanut imettamista mahdollisimman pitkaan..... meilla neiti paatti vaan alotta puremisen eika lopettanut sita vaikka kuinka yritin. :( Ja kyllahan tassa viela aikaa on aloittaa vieroitus. Kiitos tsempeista. Sita myos sinne teille. Olen vaan kateellinen kun teilla on niin kiva piha tyttojen temmeltaa ja kavereita naapurissa. Jaksuja myos sinne suuntaan. halit!

      Poista