torstai 26. marraskuuta 2015

Laatuaikaa isomman neidin kanssa / Quality time with Big Miss

Minun tulee vietettya valitettavan vahan aikaa ihan kahden kesken isomman neidin kanssa. Pikkuneiti kun on kotona ainakin puolilta paivin ellei sitten koko paivaa. Itse olen ollut viime aikoina sen verran puhki etta viikonloppuna mennaan todellakin sielta mista aita on matalin ja tytot ovat leikkineet keskenaan tai ollaan oltu ulkona. Mutta varsinaista kahden keskeista aikaa isomman neidin kanssa ei ole tullut vietettya vahaan aikaan.

Unfortunately I spend less time alone with Big Miss than the little one. Little Miss is at home if not all day then at least half a day. And lately I've been so tired that during weekends we've been doing absolute minimum and the girls have been playing together or we've been outside. But actual time alone with Big Miss has been lately nonexistent. 




Niinpa tanaan sitten lahdettiin sunnuntaina aamusta etsimaan hyvia kuvauspaikkoja. Minulla oli lista paikkoja, joista olin itse nahnyt kuvia tai kuullut paikasta mutten varsinaisesti ollut paikan paalla. Siis lahdimme katsastamaan muutamaa naista listan paikoista. Kuvaajan apulainen oli kovin otettu ja kertoi mielipiteitaan kun kyselin niita. Suostui myos malliksi kun sanoin etta haluan ottaa muutamia testikuvia. 

So today, I took her with me shoot location hunting on Sunday morning. I had a list of possible places which I had either seen pictures of or had heard of but had not been there personally. We went to few of these places. The photographer's assistant was very happy and did provide opinions and feedback to my questions. She also was a great model as I said I wanted few test shots from here and there. 





Ensimmaiseksi katsastettiin Willard's Wood:ssa, Lexingtonissa. Suojelukohde, jossa on kuitenkin kavelyreitteja. Nyt kun lehdet ovat maassa on aika harmaan ja tylsan nakoista mutta siinakin on oma kauneutensa.

First we checked out Willard's Wood in Lexington. It's a conservation area but with walking paths. Now that leaves are on the ground it's quite grey and bleak but it does have its own beauty.


Pikainen historian tunti Paul Revere:n kiinniottopaikalla. Liittyy vapaustaistelun alkuun talla meidan alueella. Neiti on opiskellut tata kyseista asiaa koulussa nyt niin oli kiva tulla ihan historiallisesti tarkealle paikalle, jonka han pystyi myos yhdistamaan oppimaansa.

We also quickly stopped by Paul Revere capture site. This is connected to the start of the Revolutionary war in our area. Big Miss has been studying this particular topic in school so it was nice to come a historic spot that she can actually relate to through her studies.


Seuraavaksi tutkailimmekin Whittemore House:n ymparistoa ja Minutemen National Park:in aluetta. Puiston vieraspiste on talven ajan kiinni eli turisteja ei niin paljoa alueella liiku. 

Next we explored Whittemore House and Minutemen National Park surroundings. The park and it's visitor center is closed during winter so there are not so many tourists. Great place to take pictures. 



Saa ei ollut kovin otollinen silla valilla tihutti vetta. Onneksi ei sentaan kunnon sadetta.

The weather was not very nice as it was occasionally it was spitting. Luckily not proper rain. 



Molemmat paikat hyvia kuvauspaikkoja. Kohta paastaan taas tositoimiin. :) Sain nimittain kuvauskeikan. Joku oli nahnyt ystavani perheesta ottamat kuvat ja oli tykastanyt niin etta halusi minun ottavan kuvat myos hanen perheestaan. Aika uskomattoman hienoa! Ainakin minusta itsestani. Vahan sellainen KAAK! JIPPIII! HAPPY DANCE meininki kaikki yhta aikaa! :D Joku ventovieras, joka oli nahnyt kuvani haluaa minut kuvaamaan perheensa!!!!!!!

Toivottelen kaikille hyvaa kiitospaivaa!

Both places are good for photoshoots. And soon I'll be shooting again. :) I got a job for a family photo shoot. Someone had seen the pictures I took of my friend's family and she had loved them and wanted me to take their family pictures as well. Amazingly wonderful! At least I think so. I have this YIKES! EEEEEEK! HAPPY DANCE feeling all at the same time! :D Someone I don't know had seen pictures I'd taken and wants me to take pictures of her family!!!!!!!

Wishing you all Happy Thanksgiving!


1 kommentti: