maanantai 18. marraskuuta 2013

Tranquility Bay Beachfront Hotel & Resort, Marathon, Florida

Ok. Moni on jo tata odotellutkin ja nyt sita sitten tuleman pitaa. :D Oikein urakalla ja laskuun, useammassa postauksessa. Paljon ihania onnistuneita kuvia tuli otettua ja vaikeuksia tulee olemaan taas etta mitka pistetaan esille ja mitka jatetaan pois. Mutta pelko pois, en postaa kaikkia paria tuhatta kuvaa. :D
Eli loman alkuun ajoimme Orlandosta vuokra-autolla Floriday Keys:eille ja siella Marathoniin (yksi suurimmista saarista). Hotellihuoneisto, jonka olimme varanneet oli nimeltaan Tranquility Bay Beachfront Hotel & Resort. Ihana paikka. Juuri sellainen mihin olisin voinut hyvinkin unohtua kahdeksi viikoksi. Ensi kerralla ehka juurikin niin. Terassilta paasi suoraan ihanalle valkealle hiekalle ja meri oli heti siina edessa. Palmuja, pieni tuuli merelta, auriko. Seitsemas taivas minulle. Kuvat puhukoon puolestaan. Matkalta ei tullut oikein otettua kuvia ennen kuin saavuimme sitten Keys:eille.
Uiminen oli varmaankin tyttojen kohokohta kyseisessa paikassa. Altaalla me vietimmekin paljon aikaa. Siella onnistuin kaikista varokeinoista huolimatta karventamaan selan ja olkapaat heti ensimmaisena paivana. Noh, onneksi Aloe Vera on keksitty. Iguaaneja hotellin alueella oli useita. Niita oli rannalla, puissa, allasalueella. Hauskoja otuksia.

Many of you have been waiting for these photos and now you'll get them. :D In several doses/posts. We managed to take lots of great photos and it's going to be hard again to choose which ones to put here and which to leave out. But fear not, I'm not going to post all few thousand pictures. :D
On our first day we drove with a rental car from Orlando down to the Florida Keys and to Marathon which is one of the biggest islands. The resort we had booked was called Tranquility Bay Beachfront Hotel & Resort. Gorgeous place. Just the kind where I could have lost myself for few weeks. Next time maybe that's exactly what we'll do. From our terrace you got straight out to white beautiful sandy beach and the sea right in front of us. Palm trees, breeze from the sea and sun. Seventh heaven for me. Let the pictures talk for themselves. From our way down to Marathon we didn't really take many pictures before we arrived to the Keys.
Swimming was the highlight for the girls and we did spend quite a lot of time at the pool. And despite all my efforts I managed to burn my back and shoulders on our first day. Luckily there's Aloe Vera. And there were lots of iguanas in the hotel area. They were on the beach, in the trees and at the pool area. Funny creatures.








































8 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta paikalta, Ina!! Me reissasimme näitä saaria viime joulukuussa asuntoautolla, mikä oli sinänsä aika erikoinen kokemus:) Mutta takaisin joku päivä, ehdottomasti!! Kävittekö Key Westissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihana paikka Sennie! Ma olisin voinut olla siella vaikka koko kaksi viikkoa. :) Ja mekin mennaan takaisin ihan takuuvarmasti. Key West jatettiin valiin. Siella oli juuri sina viikonloppuna joku supersankarien "kokoontumisajot". Meille ihan sanottiin respasta ettei ole ihan lapsien paikka kun se poppoo on paikalla. Eli jaa toiseen kertaan.

      Poista
  2. Looks so nice and relaxing! My husband looked at the pictures with me and asked when we're going to Florida! Love the light in the first couple pictures and the one of little miss pointing to her shells. Beautiful!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu se oli niin ihana paikka! I could have stayed there forever! Beach right off of your patio and the sea. Ahhhh...... bliss! We should go together and plan it in plenty in advance! The light and the colours in there were amazing.

      Poista
  3. Pikkuisen hienot maisemat! :)
    Täällä sataa vettä täyttä päätä ja asteita +2, että silleen .... olen kade. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllahan noita katselis vaikka koko ajan. :D Juu, taallakin eilisen +20 on vaihtunut +5 and kovaan kylmaan tuuleen. Voisin hypata lentokoneeseen ja menna takaisin.

      Poista
  4. Mikä paratiisi! Auringon lämpö tuntui tänne asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sa olisit tykannyt kanssa. Ihan takuu varmasti. Ja lamminta oli. Muttei liian lamminta. Kesalla en vois kuvitellakaan menevani tuonne.

      Poista