Kodinhengetar / The household miracle

Kodinhengettaren pitaisi olla kovasti loihitmassa kodista siistia ja puhtoista huomenna Englannista saapuvia vieraita varten. Mita tekeekaan kodinhengetar? Istuu sohvalla, nauttii melkein hiljaisesta talosta (pienempi nukkuu ja isompi pelaa tietokoneella), horppii teeta, mutustaa maapahkoinoita ja rusinoita ja bloggaa. Asiat tarkeysjarjestykseen eiko? ;-P
Tama tauko tulee tarpeeseen. Tanaan mina en ainakaan saan vuoden aiti palkintoa. Otettiin esikoisen kanssa aika kovasti yhteen. Minulla on aika pitka pinna, mutta kun se menee niin pois alta kivet ja mannynkavyt. Mutta aina siita rayhaamisesta jaa niin paha mieli itselle. Tama taitaa olla naita asioita, joita kaikki aidit kay lapi.
Meidan pikkuisesta on tullut jostain ihmeen kautta Helina Keiju -fani. Neiti "vaatii" telkkarista haluamaansa ohjelmaa: tarttuu kateeni ja taluttaa television luo, osoittaa ruutua ja kajauttaa kirkkaalla, kovalla seka toiveikkaalla aanella "Tinker Bell!" Ei siina voi kuin hymyilla. Tanaan annoin periksi ja neiti sai tuijottaa yhta neljasta keijuelokuvasta. Han nokotti tyynykasanpaalla kovin tyytyvaisena ja ihan hiljaa ohjelmaan keskittyen.
Isosiskonsa kun oli vauva isansa kutsui tata hellitellen Tinker Bell. Esikoinen ei koskaan ollut samanlainen keijufani kuin nyt pikkusiskonsa. Mutta tati Englannista maalasi ison ihanan Helina Keijun neidin huoneen seinalle. Oli surku jattaa se myytyamme talo ja muuttaessamme tanne. Ehka tati tulee maalaamaan viela toisenkin Helina Keijun jossain vaiheessa?

This household miracle should be in full speed making the place clean and tidy for the guest arriving from England tomorrow. And what does the household miracle do? Sits on the safe, enjoys the almost quiet house (little one napping, bigger one playing with computer), sipping tea, munching unsalted peanuts and raisins and is blogging. I have to prioritise, now don't I?! ;-P
This break hits the spot. Today I won't be accepting the "Mother of the year" -award. Huge confrontation with our eldest. It takes a lot to get me to explode but when I do... beware. But always, ALWAYS, I feel so bad that I've yelled. I guess these are one of the issues all mothers go through.
Our little one, for some funny reason, has become an avid Tinker Bell fan. The miss "demands" fairy programs by taking my hand, leading me to the TV, pointing at the screen and with a very clear and loud as well as hopeful voice says: "Tinker Bell!" I can't help but smile. Today I gave in and she had a chance to watch one of the fairy movies for a bit. She climbed up a pillow pile and sat there completely happy, concentrating quietly on her program.
My husband called our first one Tinker Bell when she was just a new born baby. However, she never was in any way a fairy fan like her little sister is now. Her aunty from England painted a gorgeous big Tinker Bell on her room wall. It was such a shame to leave it behind when we sold the house and moved here. Maybe aunty will come and paint another Tinker Bell at some point?